Olen puulla päähän lyöty: sain juuri kuulla, etten tullut valituksia työpaikkaan, johon minua pyydettiin hakemaan.

Reilut kaksi vuotta sitten jäin äitiyslomalle työpaikasta, jossa olin 4-5 vuotta työskennellyt määräaikaisilla sopimuksilla. Äitiysloman jälkeen töitä ei enää ollutkaan, ja minua myöhemmin taloon tullut on vakinaistettu ja tilallenikin on otettu uusi tyyppi.

Olen hakenut monia työpaikkoja kohta puolitoista vuotta, ja mikään ei ole tärpännyt. Minut on pyydetty vain kolmeen haastatteluun, ja joka kerta on tullut viime metreillä kylmä suihku; kiitos ei.

Ai että miltä tuntuu?

En ennen tiennyt, että töiden saaminen voisi olla jotenkin näin hankalaa.

Meidän oli tarkoitus ostaa uusi asunto perheelle, mutta päätin odottaa työpaikka-asiassa tätä viimeisintä päätöstä. Se tuntui hyvin varmalta, sillä haastattelija kertoi olevansa minusta hyvin innoissaan. Kaikki perheen päätökset makaavat nyt paikoillaan, kun ei ole tietoa työstä ja asumisratkaisuista. Jos muutetaan, pitäisi voida hakea pikaisesti päivähoitopaikkaakin.

Onneksi on rakastava mies, toimiva parisuhde, onnellinen lapsi ja hyviä ihmissuhteita muutenkin. Mitäköhän sitä tästä eteenpäin elämällään tekis? Tuntuu myös aivan pöyristyttävältä tajuta, että olen parhaassa työiässä oleva erittäin osaava nainen.