Minua ei ole hukutettu ruusuihin, syleilyihin, rakkaudentunnustuksiin. On vain hiljaisuus. Tyrmistynyt hiljaisuus.

Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi, varsinkin, kun sovimme, ettei tästä puhuta ystäväpiirissä tai perhepiirissä. Vietämme viikonloput eri suunnissa, mikä varmasti voi edistää asian käsittelyä omassa rauhassa. Mutta pian on palattava asiaan. Mitä me teemme. Tämä on yhteinen kriisi, se pitäisi selvittää yhdessä.

Viime yönä taisimme sentään nukkua molemmat. Tulimme myöhään kotiin, menin miehen seuraksi vielä baariin, että sai iltakaljansa nukahtaakseen.

Haluaisin iloita mieheni kanssa mahdollisesta uudesta elämästä. Sehän on huikea juttu, jos se saa toteutua molempien tahdosta. Mutta kun ei taida onnistua...