Sanotaan, että parisuhteen tulee voida hyvin ennen lapsen tuloa, sillä
lapsi ei ainakaan korjaa parisuhdetta. Allekirjoitan tuon ilman muuta.
Lapsen tulo kuormittaa aikuisten elämää niin paljon, että pitää olla
paljon kärsivällisyyttä ja kypsyyttä kestää oman ajan menetys, ja
erityisesti se, ettei enää ole ajankäyttönsä herra.
Vielä keskeisemmältä tuntuu, että ihmisen psyyken tulee voida riittävän
hyvin, kun lapsi tulee. Ainakin mun kohdalla lapsen tulo on laukaissut
monia omia käsittelemättömiä traumoja ja lapsuuden tuntoja. Se on myös
herättänyt kysymyksiä erillisyydestä ja yhteenliittymisestä. Olen vasta
lapsen tulon myötä ruvennut kaipaamaan tiettyä erillisyyden tunnetta
elämääni. Se tulee esiin halussa olla hetkittäin aivan yksikseni tai
esim. nukkua pari tuntia yksin, ilman muita ihmisiä. Kummaa, sillä
tähän asti en ole tunnistanut tuollaista tarvetta kovinkaan vahvana.
Keskustelin siskoni kanssa asiasta, ja hänessä on sama erillisyyden
tarve hyvin voimakkaana ja tulee esiin erityisesti suhteessa hänen
puolisoonsa. Sisko tarvitsee paljon enemmän "omaa " aikaa kuin
puolisonsa. Tajusimme, että meidän perhetaustaamme kuuluu tietty
yksinolemisen ja erillisyyden luontevuus ja tarve. Halusimme sitä tai
emme. Erilaisesta taustasta ponnistavan puolison voi olla vaikea
ymmärtää sitä.
Vauva-rakkaani voi hyvin ja lihoo päivä päivältä. Hän piereskelee
turhan paljon, puklailee ja kakkaa hirveän paljon. Kärsii jonkun verran
vatsavaivoista siis. Nukkuu kuitenkin yöllä yhä pari jaksoa ihan hyvin.
Aamu alkaa hänelle nyt jo neljän tienoissa, mikä ei sinänsä ilahduta
meitä vanhempia. Eilen ostin hänelle hellehattuja, jotka kaikki ovat
vielä aika isoja, mutta tarpeen. Ja helteitä varten ostin myös
Ruskovillan bodin ja hihattoman potkupuvun, bambusilkkiä. Että
suojaisivat auringolta mutta olisivat vilvoittavia.
perjantai, 8. kesäkuu 2007
Kommentit