Elämää on näemmä vapunkin jälkeen. Onpa kiva tietää, että blogiani vielä luetaan!

Lapsen kanssa oli yllättävän letkeää viettää vappua. Aattona kävelimme kaupungilla ja kävimme yhdellä terassilla yksillä oluilla. Tarkkailin hieman ympärillä olevia ihmisiä, että näkyykö paheksuntaa, kun lastenvaunujen kanssa liikutaan. Ei pahemmin, mutta itsellä oli hieman epämukava olo.

Se on hassua, että nolo olo syntyy, kun menee terassille vaunujen kanssa, mutta muutenhan me käydään ravintoloissa lapsen kanssa ihan sujuvasti, siis syömässä, ja tietysti kahviloissa kahvittelemassa. Me valittiin oikein siisti ja rauhallinen terassi vappuoluillemme, mutta silti nolotti hiukkasen.

No, eilen sitten mentiin kaksiin vappujuhliin, joissa molemmissa oli runsaasti eri-ikäisiä lapsia. Meidän pienokaista pitää vahtia koko ajan, ja isommat lapset leikkivät innokkaasti tyttäremme kanssa. Hän osaa olla ihan mukavasti joukossa mukana, mutta kyllä nuo kekkerit olivat minusta hieman levottomia ja suuria 1-vuotiaalle. Läksimmekin kotia kohti jo kuuden aikoihin iltasella, jotta rytmit eli iltapuurot yms. pysyisivät jossain kuosissa.

Muistelin eilen vapunviettoja ja juhlimista ennen lasta. Aika ei kultaa muistoja. Varsinkin vapaana naisena ollessani oli usein tylsää, koska kapakat olivat vappuaattona täynnä ja riehuminen ei kiinnostanut. Vappulounaat ylihinnoiteltuja ja sää usein tämänvuotista huonompi.

Parasta vapussa ja muissa juhlapäivissä on aina ollut juhlat, joita tuttavat järjestävät. On kiva mennä toisten kekkereihin ja olla paikalla sen mukaan kuin tuntuu. Olen/olemme järkänneet valtavasti juhlia itsekin, mutta nyt lapsen myötä niiden koko ja luonne joutuvat syyniin ihan uudella tavalla. Suuria, myöhään jatkuvia juhlia ei yksinkertaisesti huvita järjestää, ja siivouksen tarpeen muistan nykyään jo etukäteen.

Lapsen synttärijuhlat ovat edessä viikonloppuna, elikäs kaikki kokemus huomioiden olen tilannut syötävää leipomosta valmiina, jotta ehdin olla vieraidenkin kanssa enkä vain hääri keittiössä.