Huvittavaa: työkaverit kysyvät, olenko ajatellut joskus hankkia lapsia. Hah, siinä on vastauksessa rustaamista. Eipä taida meikä enää lapsia hankkia, mitäs sitä enää tässä iässä jne.

On se rasittavaa odottaa, että aika on kypsä kertoa tästä. Olemme ajatelleen kertoa muille vasta, kun keskenmenovaara on vähentynyt ( 4. kuulla) ja seulontojen tulokset saatu. Mutta kylläpä aika kuluu hitaasti.

En yhtään tiedä, mitä miehen päässä nyt liikkuu. Jääkö hän vai lähteekö. Eikä mulla ole voimia kyselläkään, sillä en nyt ainakaan jaksa ottaa huonoja uutisia vastaan.

Tänään kävin lääkärissä ja purskahdin itkuun tämän kaiken stressin vuoksi.