Neljäs kuukausi alkoi viime viikolla. Se tuntuu jännittävältä ja toiveikkaalta. Erityisesti odotan, että olo vatsassa helpottaisi, että etova olo häipyisi, että vatsa toimisi paremmin. Niin ei ehkä käy, mutta jotain helpotusta saisi tulla. Kun ei pysty nauttimaan ruoasta, maha rutisee, kuplii ja papanoi. Ällöttävää.

Kävin aamulla vaa'assa. Jos mahdollista, olen jopa hieman laihtunut raskauden alusta, noin pari kiloa.

Viime viikolla söin töissä lämmitetyn pitsanpalan, jonka jälkeen vatsa on ollut sekaisin. Tietenkin olen peloissani, että siinä oli jotain sikiötä tappavaa bakteeria tms. Nää pelot varmaan tulee yhä uudestaan.

Mies ei puhu eikä pukahda mun tilastani mitään. Ei keskustele eikä kommentoi. Paitsi ultran jälkeen hänkin sanoi olevansa helpottunut siitä, että tuleva lapsi näyttäisi olevan terve. Ainakin mitä niskaturvotukseen tulee.

Aika hyvin mä pystyn elämään tämän parisuhde-epävarmuuden kanssa. Mies ei vielä tiedä, kykeneekö elämään mun ja lapsen kanssa. Ainakaan ei halua sitä lasta edelleenkään. Eli saattaa häippästä kuviosta, mutta me vaan elellään nyt niin normaalisti kuin osataan. Pussaillaan ja välillä rakastellaankin. Aika outo tilanne.