Arki tuntuu juhlalta, koska saan olla leppoisasti kotona lapsen kanssa. Äitiyslomaa jäljellä pari viikkoa, sitten alkaa hurja arki-arki, jolloin rahan tulo senkun niukkenee. En ole hakenut vielä kotihoidon tukea, eli sitäkin saa varmaan odottaa jonkun aikaa. Raha-asiat pelottavat, ja toiseksi eniten pelottaa työelämästä luiskahtaminen tyhjyyteen.

Mutta. Tähän kaikkeen auttaa vain yksi asia: pitää luottaa siihen, että elämä kantaa. Olen saanut tärkeimmän: ihanan perheen. Nyt on mun aikani rakastaa miestä ja lasta, ehkä vähän muitakin ihmisiä siinä ohessa. Elää heille, heidän kanssaan ja kehittää perhejuttuja. Olen etuoikeutettu, kun saan elää tällaisen vaiheen. Meinasi nimittäin jäädä osaltani väliin kokonaan.

Jos tutkiskelen itseäni, on pakko myöntää, että onhan tämä hemmetin onnellista aikaa. Voin elää lapsiperhe-elämää oman maun mukaan. Jos tuntuu huonolta tai tylsältä, niin mielikuvitusta vähän peliin. Olen jo tehnyt hieman suunnitelmia kevään varalle. Ainakin mummon luona aiotaan käydä vauvan kanssa riittävän usein. Miehen kanssa mennään teatteriin ja konsertteihin säännöllisesti ja kummit hoitavat vauvaa. Ja kohta saa viedä lapsen ulos lumihankeen, kunhan lunta ensin ilmaantuu.