Imettäminen herättää kovasti tunteita niin äideissä kuin muissakin. KAIKILLA tuntuu olevan siitä mielipiteitä. Siinä nähdään ihmeellisiä merkityksiä, jotka ovat hyvinkin ristiriitaisia. Kukaan ei kai enää kiellä, etteikö imettäminen olisi hyväksi lapselle niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta siihen se yksimielisyys sitten päättyykin. Tänään kuulin taas paasausta siitä, kuinka KAMALAA on, kun esim. Kätilöopistolla painostetaan täysimetykseen, eikä vauvoille anneta lisämaitoa, ja sitten lapset kärsivät nälissään. Imetysmyönteisiä ihmisiä ja organisaatioita tunnutaan pitävän jotenkin painostavina, suorastaan terveysterroristeina ns. tavallisia äitejä kohtaan.

Minusta asia on kaksipiippuinen. Minä ainakin olen tarvinnut kaiken TUEN, mitä ikinä olen saanut kyetäkseni imettämään lastani kuluneet reilut neljä kuukautta. Uskonpuute on ajoittain ollut melkoinen, samoin hermostuminen yöheräilyn vilkastumiseen. Naistenklinikalta saakka mulle on tarjottu ensisijaisena ratkaisuna kaikkiin pulmiin LISÄMAITOA. Ja kuitenkin kun seuraan vauvani kasvukäyriä, hän on mitä potrin pikkuvauveli, vaikka onkin kasvanut äidinmaidon turvin.

Olen rauhoittunut mm. näillä keinoilla: olen ostanut sekä kotiin että maalle varmuuden vuoksi tuttelia. Jos jostain syystä tulisi todella kova paikka, eikä maito riittäisi joko läsnäollessani tai ennen kaikkea poissa ollessani, vauvani ei tarvitse kärsiä nälästä, vaan vastiketta on tarjolla. Toiseksi huomasin lypsämisen onnistuvan uudella Avent-käsipumpulla, varsinkin kun pumppaan samalla kun imetän toisesta rinnasta. Ja parhaat saaliit ovat tulleet yöaikaan, kun lapsi on nukkunut jo muutaman tunnin. Kolmanneksi tarjoilen rintaani lapselle siekailematta pitkin päivää laskematta aikoja tai kertoja. Yösyötöt on rajoitettu siten, että ennen nukkumaan menoa syötän pitkään ja hartaasti molemmista rinnoista, sitten aamuyöllä kun lapsi antaa äänimerkin ja sitten varhaisaamusyötön kuuden pintaan. Jos hän inahtaa yöllä muina aikoina hänelle tarjotaan lämmintä kättä. Toimii parin yön vastahangan jälkeen hyvin.

Väsymystä on ilmassa kaikesta huolimatta, sillä viime aikoina on tehnyt mieli huoltaa ja hoitaa kotia entistä hanakammin. Pitäisi muistaa nukkua silloin tällöin myös päiväunet itsekin. Olen myös innostunut taas urheilemaan pari kertaa viikossa, tai aina silloin kun saan miehen tai jonkun muun olemaan lapsen kanssa sen aikaa. Tekee hyvää sielulle ja ruumiille. Ruumis kyllä tuntuu hyvin raihnaiselta, ja nyt ne "liitoskivutkin " ovat tulleet mulle tutuiksi, eivät siis vaivanneet raskausaikana. Ilmeisesti imettäminen pitää nivelen löysinä ja itse asiassa aika herkkinä rajulle urheilulle. Mutta mitäs pienistä. Hierojalle kyllä tekisi mieli.

Rakkaus omaan lapseen on suorastaan leimahtanut viime päivinä. Elämä tuntuu nyt täydeltä ja hyvältä. Olen selvästi hieman toennut pahimmasta kriisistä, joka puhkesi suurin piirtein siinä vaiheessa, kun vauva oli kaksi kuukautta. Huomasin silloin olevani todella pinteessä ja ahdistunut. Olo on nyt siihen verrattuna todella seesteinen ja onnellinen. Miten lohdullista, että aika tekee tehtävänsä: minä "synnyn" äidiksi, totun lapseen, pääsen yli pahimmista hormonimyrskyistä ja saan kokea sittenkin sitä ihanaa "vauvantuoksuista" elämää, seurata oman pienokaiseni kasvua. On ihanaa olla lähellä tuota ainutlaatuista pientä ihmistä.