Tuoreen äidin paineet näyttävät syntyvän sankariäitimyytistä, joka nykymaailman aikaan tarkoittaa täysimetystä, perhepetiä, kantoliinoja, sokerivapaata lapsuuta jne. Itse arvostan kaikkia näitä kovasti, mutta elämässä täytyy priorisoida asioita: mielenterveyden kustannuksella ei mielestäni pidä koskaan sinnitellä ollakseen sankari. Ai niin, synnytys ilman kivunlievitystä tuntuu kuuluvan näihin elvistelyn aiheisiin niin ikään.
Omissa vaikeuksissani olen saanut paljon ymmärrystä ja tukea kun olen osannut sitä hakea, mutta tärkeintä asiaa en silti ole kuullut tarpeeksi; nämä hankaluudet, jotka vauvaelämään liittyvät, ovat alati muuttuvia. Jos nyt juuri tuntuu kamalalta kun imetys sitoo niin paljon, kannattaa muistaa, että aika kuluu hirveän nopeasti, kohta on toisenlainen vaihe. Samoin vauvan itku muuttuu ja ainakin meillä se on dramaattisesti jo vähentynyt. Kaikki on nyt, juuri tänään, paljon paljon mukavampaa ja helpompaa kuin vaikkapa kuukausi sitten.
Ja sitten se tärkein: olen nyt äitiyslomalla, ja mulla on AIKAA olla vauvan kanssa vaikka koko ajan. Raja on vain oma kärsivällisyys ja mielenterveys.
No nyt on kymmenisen päivää imetetty vuorokaudet ympäriinsä, tämän tästä ja enemmän kuin lapsi edes vaatii. Se on tuottanut tulosta: maitoa näyttää taas tulevan enemmän. Lypsytestiä en ole tehnyt, mutta luulisin lypsäessäkin irtoavan hieman enemmän. Mutta tuttelit on ostettu varastoon, se tuntuu vähän kuin varmistukselta, että kun lapsi jää mahdollisesti hoitoon pariksi tunniksi, hoitajalla on back uppina tuttelit, ei tarvi hermoilla.
Vauvan, joka on nyt tasan 3 kk, posket ovat pullistuneet alle viikossa; tehoimetys on selvästi purrut. Unohdin rintapumpun kaupunkiin, kun tulimme taas maalle. Yritän olla ottamatta paineita toistaiseksi. Tällä hetkellä en tarvitse lastenhoitajaa enkä pumpattua maitoa. Huh.