Olemme olleet nyt kolme vuorokautta kaupungissa, ja olo sen kun paranee. Saan voimaa toisista naisista, joita kohtaan kaduilla ihan vahingossa tai sovitusti. Helsinki on niin pieni kaupunki, että tuttuihin törmää yllättävän usein. Olen jutellut monien äitien kanssa, ja kun pintaa raaputtaa, aika moni tunnustaa kokeneensa paljon samoja tunnelmia kuin minä. Jostain syystä se helpottaa omaa oloa. Yksi ystävätär uskalsi sanoa jopa ääneen, että äitiys on yliarvostettu asia. Hän tuli äidiksi vuosi sitten ja ei tunne olevansa missään elämänsä roolissa.

Mutta minä tunnen olevani onnellisempi tänään kuin vaikkapa viikko sitten. Pieni tyttäreni tuntuu hieman enemmän omalta ja perheenjäseneltä ja ennen kaikkea yhä rakkaammalta. Hän saa taas raivokkaita itkukohtauksia varsinkin nukkumaan käydessä, mutta olen nyt huomannut, että lopulta hän nukahtaa, joten ei hätää. Hymyä ja jokellusta riittää varsinkin aamuisin, kun hän herää pirteänä. Vaunuajelut sujuvat paremmin kuin maalla, tänäänkin hän heräsi kesken ulkoilun, itki lyhyesti ja jatkoi uniaan. Nukkuu yhä vaunuissa, vaikka tultiin jo sisään, eivätkä vaunut enää liiku! Edistystä!

Olen jutellut nyt monen äiti-"kollegan" kanssa asioista, ja tunnen saavani tukea ja apua heiltä. Mieheni on hoitanut isyyttään hienosti, mutta hänen on välillä vaikea ymmärtää, miksi olen tyytymätön ja mitä oikeastaan tarvitsen. Onneksi olemme ajoittain pystyneet järkevästi ja rauhallisesti neuvottelemaan ajan käytöstä ja lapsen hoidosta tavoitteena, että kaikki kolme voisimme hyvin. On tärkeää, ettei lapsen hoidosta tule vanhemmille rangaistustuntemuksia. Eli jos esim. äiti suuttuessaan sysää lapsen isälle hoitoon ja antaa tulla täyslaidallisen tunneryöppyään, niin viestiksi tulee helposti, että "koska olet paska etkä ota minua tarpeeksi huomioon, joudut hoitamaan lasta". Ei hyvä. Mutta näistä joutuu vääntämään ja neuvottelemaan moneen kertaan, koska on vaikea asettua toisen ihmisen asemaan.  Meillä vielä usein keskustelun taustalla leijuu tunne ja ajatus siitä, että mies ei alunperin halunnut koko lasta, joten miksi hänen sitä pitäisi sitten hoitaa. Onneksi hän ei sitä sano, mutta minun päässäni ajatus leijailee aika usein.