Olen saanut nukkua!

Ensin mies nukkui yön eri huoneessa, että saisi levättyä. Hän ei laittanut korvatulppia ja valvoi yhtä paljon kuin tavallisesti, ja kaiken lisäksi sanoi olleensa huolissaan, kun kuuli lapsen itkevän, eikä tiennyt miten meillä menee. Eli ei toiminut.

Seuraavana yönä minä nukuin toisessa huoneessa. Imetin kun lapsi meni nukkumaan. Olin lypsänyt valmiiksi maitoa 1,5 dl ja toivoimme sen riittävän yöimetyksiin. Laitoin korvatulpat enkä kuullut mitään. Heräilin useasti, tottuneena yöherätyksiin siis. Mutta sain kuitenkin lepoa aina aamukuuteen. Silloin totesin, että menenpä lapsen ja miehen luo makuuhuoneeseen, koska uni ei tule. Olin hiukan huolissani, että maitoa saatettaisiin tarvita. Imetin kuuden jälkeen ja nukuimme koko porukka vielä hetkisen. Sitten mies otti vauvan ja jäin yksin nukkumaan vielä pitkään. Olimme myös sopineet, että saisin päivän vapaaksi lapsenhoidosta. Mies syötti ja pani lasta nukkumaan, minä vain imetin tarvittaessa. Siitä tuli todellinen vapaa vuorokausi, joka kyllä virkisti mua kovasti. Nyt olen jotenkin levänneempi ja rauhallisempi kuin aiemmin.

Oli yllättävän vaikea tehdä tällaista "työnjakoa", vaikka molemmat haluamme tukea ja auttaa toisiamme jaksamaan. Pitkän päälle uskon, että on syytä ottaa lepotaukoja jatkuvasta valvomisesta ja ympärivuorokautisesta hoitamisesta. Jotta jaksaa taas.

Näillä näkymin pysyttelen kotosalla vielä pitkään, vaikka äitiyslomaa ei enää ole kuin pari kuukautta jäljellä. Niinpä vapaahetkiä on syytä hankkia silloin tällöin. Vielä en ole kertaakaan kyllästynyt kotiäitiyteen, sillä mulla tuntuu olevan aina jotakin tekemistä. Ymmärrän kyllä heitä, jotka työlääntyvät kotona olemiseen. Täytyyhän elämässä olla riittävä määrä virikkeitä myös aikuiselle. Mulle on siunaantunut virikkeitä tähän kuvioon riittämiin, käymme kuitenkin säännöllisesti ulkona, teatterissa ja konserteissa, ja meillä käy vieraita ja me kyläilemme. Ja vauvan kanssa kierrämme vauvakerhoissa kerran pari viikossa, aina kun ehditään.