Päätimme ottaa hurjan haasteen vastaan: lähdemme hetken kuluttua 250 kilometrin päähän mökille. 12-päiväinen tyttäremme kokee nyt ensimmäisen pitkän automatkansa. Edellinen reissu oli vajaat kaksi kilometriä Naistenklinikalta kotiin. Tuolloin hän ei viihtynyt makuukaukalossaan erityisen hyvin, saapa nähdä, miten käy meidän pitkän reissumme.

Olemme vuokranneet pitkiä ajomatkoja silmällä pitäen Lastentarvike-myymälästä makuukaukalon, jossa lapsi on todella makuuasennossa, ei puoli-istuvassa, kuten tavallisissa turvakaukaloissa. Niitähän ei suositella kuin max puolen tunnin reissuihin ihan pienille vauvoille. Tämä makuukaukalo ei ole erityisen mukava tai pehmeä, se muistuttaa lähinnä pikkuista pulkkaa, jossa on ohuehkot turvaremmit. Pitäkäämme kuitenkin peukkuja, että matka sujuisi mallikkaasti.

Vauva-arki on alkanut rullata ihan mukavasti. Hormonimyrskyjä olen kokenut parina päivänä ja itkenyt milloin onnesta milloin ärtymyksestä. Kerran tuli jo aikamoinen väsymyskohtaus, kun en ollut osannut nukkua silloin kun oli mahdollisuus. Pelästyin itsekin omaa hermostumistani, mutta se oli meille molemmille (miehelle ja minulle) hyvä muistutus siitä, että pitää huolehtia omasta jaksamisesta ja toisen jaksamisesta. Olen patistellut miestä ulos pari kertaa kavereiden kanssa sekä asioilleen, että saisi hengittää kodin ulkopuolistakin elämää. Itselleni olen pyytänyt yksinäisiä päivä- tai iltaunihetkiä, jolloin mies on vauvan kanssa toisessa huoneessa. Silloin saan parissa tunnissa rennot unet, joiden jälkeen jaksan olla yöllä sopivasti horteessa: unessa mutta samalla lapsen tarpeiden täyttäjänä.

Näin valoisana kevätaikana yöheräämiset eivät rasita erityisesti. Heräilen aika usein jo viiden kuuden maissa ensin syöttämään vauvaa, sitten jätän hänet nukkumaan miehen viereen ja menen itsekseni suihkuun, lueskelen kenties itsekseni Hesariakin. Kun he sitten seuraavassa aallossa heräävät, olen tikkana taas imettämässä, mies pääsee aamutoimille ja aamiaisen laittoon. Silloin vauva taas jo nukkuukin (ideaalitapauksessa) ja me pääsemme kahdenkeskiselle aamiaiselle.

Hyviä hetkiä on siis ollut paljon, mutta kyllä raivotar-vauvakin näyttäytyy joka ikinen päivä. Ja kun minä olen niin vihreä näissä hommissa, tunnen itseni monesti hyvin avuttomaksi, kun en osaa auttaa lasta heti kun se minua tarvitsee. Mutta pikku hiljaa...