Aika kuluu lapsen kanssa maalla, ei tahdo ehtiä kirjaamaan tuntemuksia.
Lapsi muuttuu joka päivä. Kasvaa, oppii, toimii hiukan eri tavoin. Me opimme hänen merkkejään, hänhän viittoo tarpeitaan monesti aika selkeästi. Olemme maalla mökillä, jossa aika tuntuu pysähtyvän, ei ole mihinkään kiire, eikä sosiaalisia kontakteja tavallisina päivinä ole kuin oman perheen kesken.

Tänään luin pitkästä aikaa jopa kirjaa samalla kun imetin lasta. Idylli ei tokikaan ole täydellinen: lapsi itkee ja raivoaa aika paljon, ja se tuntuu rasittavalta sekä minusta että lapsen isästä. Rintamaito on paras tapa tyynnyttää lasta, mutta se tuntuu hullulta toisinaan, sillä ainahan lapsi ei suinkaan ole edes nälkäinen. Ei tunnu hyvältä tyrkyttää tissiä joka hätään.

Olemme viime päivinä tiuskineet miehen kanssa helposti toisillemme, mikä tuntuu tosi ikävältä. Varsinkin mun, jolla ei ole työvelvoitteita nyt ollenkaan, olisi syytä ottaa hyvin rauhallisesti, elää lapsen rytmillä ja ehdoilla. Siltä nyt tuntuu.

Lapsi nukkuu yöt varsin mukavasti, yleensä kaksi pitempää jaksoa, joista eka on 3-4 1/2 tuntia ja jälkimmäinen yleenäs 2-3 tuntia. Sitten alkaa tuhina-pöhinävaihe, jolloin minua nukuttaisi eniten, mutta lapsi ei oikein enää vaivu syvään uneen, vaan kiehnää kainalossa. Mutta yleensä meillä nukutaan aika mukavasti noin klo 23-05 välisenä aikan, välissä yksi syöttö. Viidestä eteenpäin menee sitten vähän rikkonaisemmin.

Mutta elämä tuntuu ihan hyvältä, vielä kun rentoutta tulisi lisää tähän olemiseen. Ehkä tuleekin kokemuksen ja tottumuksen myötä.