Lapsen kanssa eläminen muuttaa kai arjen. Hän on tarvitseva, me vanhemmat hänen elinehtonsa, turvansa, hoitajansa. Kiinnostavinta tässä on se, että pitää todellakin tutustua uuteen ihmiseen alusta pitäen ymmärtääkseen hänen viestejään, kaiken lisäksi sanattomia.

Yliaikainen vauvamme on hyvin tarkkaavainen, katse ei harhaile. "Kypsyys" näkyy silmissä, ja toisenlainen kypsyys ihossa: se kuoriutuu oikeastaan kokonaan pois. Tyypillistä näille pitkään mahassa viihtyneille kuulemma.

Olen tavattoman ihastunut lapseni olemukseen, ulkonäköön, ilmeisiin. Itku on herkässä, siinä on vielä mulla lukemaan opettelemista. NYT se itkee... onko kyse nälästä, mahavaivoista, märästä vaipasta vai tylsistymisestä vai jostain muusta kivusta kuin mahavaivoista? Onko muita vaihtoehtoja. Mutta lapsen luo heti!

eli jatkuu tuonnempana!