Näin nelikymppisenä olen pannut merkille, että äitiyteen liittyy
valtavia sankaruuspaineita. Kaikki lähtee raskaudesta: pitää elää
ihanteellisesti, virheettömästi. Ulkoilla, nukkua, liikkua, syödä
terveellisesti ja monipuolisesti, kevyesti, ei saa lihoa liikaa, ei
käyttää alkoholia eikä tupakkaa. Tulee olla stressaamatta, sen sijaan
pitää laulaa lapselle ja tutustuttaa sikiö haluamiinsa äänimaailmoihin.
Synnytys se vasta sankarisuoritus onkin: kivunlievitys on heikkoja
varten! Ammeeseen vaan ja sitten luomusti lapsi maailmaan, vaikka
kestäisi viisi vuorokautta.
Imetyksen tulee sujua täydellisesti, pisarakin korviketta pilaa
"puhtaan sarjan". Lapsihan suorastaan saastuu äidinmaidonkorvikkeista.
Lapselle ei anneta tuttia, vaan hän tyydyttää luonnollisen imemisen
tarpeensa äidin rintaa imemällä. Häntä ei panna mihinkään
konesittereihin, hänen lähellään ei katsota tv:tä eikä puhuta
kännykkään, jotta hän ei saa huonoja vaikutteita tai vaarallista
säteilyä. Sen sijaan hän elää koko alkuelämänsä kantoliinassa tai
sylissä. Yöt hän nukkuu perhepedissä. Imetys jatkuu täysimetyksenä
puoleen vuoteen, sitten imetys jatkuu kiinteän ruuan ohella ainakin
kaksivuotiaaksi. Lapselle ei anneta sokeria alle kaksivuotiaaksi, ja
tv:tä lapsi ei näe ennen kouluikää. Äiti on kotona ainakin lapsen kolme
ensimmäistä vuotta, isä ottaa kaikki mahdolliset isyyslomat ja -vapaat
lapsen lähellä ollakseen.
Lapsi puetaan vain ruskovillan vaatteisiin, tai muihin luomu-, eko-
yms. juttuihin. Valmisruokia ei käytetä, vaan äiti pyöräyttää soseet ja
muut ruoat itse kasvattamistaan luomutuotteista. Näillä suuntaviitoilla
lapsesta saattaa kasvaa ok ihminen.
Että tällaista.
Paineita on.
Mutta pitää yrittää omalla kohdalla ihan oikeasti suhteuttaa näitä vaateita. Lapsen etu ei aina toteudu pingottamisen kautta.
Ja mites meillä nyt sitten menee?
Ihana vauvani oksensi aamulla ekan kerran elämässään oikein
tajuttomasti. Ei muuta kuin suihkuun, sekä tytär että äiti. Lakanat ja
pyyhkeet pesuun, uutta kuivaa ja puhdasta päälle. Onneksi oksentelu ei
ole ainakaan vielä jatkunut. Kuuma ilma voi tietenkin vaikuttaa asiaan,
toivottavasti ei rota-virus.
Imetys sujuu taas hyvin, ja lapsen posket ovat pullistuneet mukavasti.
Olemme maalla, ja unohdin rintapumpun kaupunkiin, joten en tiedä, onko
maidontuotanto vilkastunut myös lypsämisen osalta. Luin muuten hyvän
vinkin maidon herumiseksi siitä uudesta ruotsalaisesta vauvakirjasta:
kannattaa ajatella paitsi vauvaa, myös jotain virtaavaa tai valuvaa
nestettä pumpatessaan, esim. pullosta lasiin kaadettavaa kokista, tai
vesiputousta, tai jotain. Kokeilin ja heti tirahti maitoa nännin päähän.
Lapsi söi tässä välillä öisin tavallista useammin, nyt olemme palanneet
yhteen varsinaiseen yösyöttöön. Eli lapsi syö iltamaidot noin klo
20-21, sitten herää yöllä 0:30-3:00 välisenä aikana syömään, ja sitten
taas aamulla kuuden seitsemän maissa. Tämä on minusta ihan ok omaa
jaksamistani ajatellen. Maidon tuotanto kenties lisääntyi, niin kuin
moni on neuvonutkin, kun imetin lasta noin kymmenen päivän ajan
oikeastaan vuorokauden ympäriinsä. Syötöt saatoivat kestää kaksikin
tuntia kerrallaan ja syötön väli oli vain toista tuntia. Mutta sen
pystyi ottamaan huumorilla sillä ajatuksella, että tämä kestää vain
jonkun aikaa, ei kuukausia.
Paras neuvo kaikkiin ahdistustuntemuksiin ja -tilanteisiin on minulle:
tämä on ohimenevä kausi, mikään pienen vauvan elämässä ei ole pysyvää,
päivästä toiseen samanlaisena jatkuvaa. Kaikki muuttuu, kehittyy,
välillä tulee takapakkia, mutta mikään ei jämähdä hirveimpään
olotilaan. Ja kaiken lisäksi monet ikävät jutut, esim. hirveä huuto,
vähenevät kyllä, ainakin toistaiseksi.
Meidän suloinen tyttäremme on nyt 3-kuukautinen. Hän jokeltelee,
hymyilee paljon, eilen jopa nauroin ihanaa nauruaan. Hän on muutaman
kerran jo suostunut nukkumaan vaunuissa ihan vaan terassilla tai
parvekkeella, ilman, että vaunut koko ajan liikkuvat. Mahtavaa
edistystä äidin kotitöiden kannalta. Hän myös suostuu olemaan hetkiä
hereillä poissa sylistä. Tänään hän makoili peitolla useita minuuttia
ilman vanhempien leikittämistä tai fyysistä kosketusta. Vau.
Olen hirveän helpottunut siitä, että elämä tuntuu nyt juuri aika
valoisalta. Kyllä me pärjätään. Toiveissa olisi saada luotettavaa
lastenhoitoapua lyhyiksi ajoiksi. Vauva on vielä niin pieni, ettei
häntä voi mielestäni antaa nuorten sukulaisten hoitoon, tai
epästabiilien kavereiden, jotka pelästyvät lapsen huutoa esimerkiksi.
lauantai, 7. elokuu 2004
Kommentit