Saatuani ensimmäisen lapseni viime toukokuussa vauvakuume iski melko pian uudestaan. Siis halu saada lisää lapsia. Se tunne on täysin irrationaalinen ja irrallaan muista samanaikaisista kokemuksista. Olen ollut erittäin lujilla henkisesti tämän, nyt kolmikuukautisen lapseni kanssa, mutta vauvakuumetta on ollut ilmassa tämän tästä. Olen ajatellut monesti, ettei minun olisi pitänyt ottaa vastaan tätä lasta ollenkaan (koska olen ollut välillä niin ahdistunut), mutta tuossa tuokiossa tunnelmat ovat muuttuneet ja vauvakuume iskenyt. Toisinaan kun näen vastasyntyneitä, minua alkaa toden teolla itkettää ja haluttaa toista lasta. Kesällä jopa jotkut eläinaiheiset ohjelmat, joissa näytettiin pentuja, aiheutti minulle saman vietin heräämisen: vauvoja tänne ja vähän äkkiä!
Kyllä elämä on ristiriitaista. Ja pikkuisen surettaa, ettei meidän perheeseen ole enää tulossa lisää vauvoja. Syyt: olemmet molemmat yli-ikäisiä. Mieheni ei puolestaan todellakaan halua lisää vauvoja, tämäkin vauva tuli hänen vastustuksestaan huolimatta. Nyt hän kyllä osaa iloita tuosta ihanuudesta, mutta se ei ikimaailmassa pehmittäisi häntä toisen hankkimiseen.