41 + 1

Vielä ei ole hymy hyytynyt, vaikka synnytyksestä ei ole tietoakaan. Ompelin eilen lapselle kivan pussilakanan ikivanhasta valkoisesta pitsilakanasta. Leikkelin loppukankaasta tyynyliinapaloja. Kaikkea kivaa tekemistä kyllä riittää. Ja joka aamu kannattaa huolellisesti meikata ja siistiytyä päivää varten. Vielä ei tarvitse nuutua verkkareissa rasvaisin hiuksin itkevä lapsi käsivarrella, niin kuin pelotellaan...

Kohta lähden kaupungille asioita hoitamaan, tekeminen ei maailmasta lopu, vaikka odottaminen onkin hieman rasittavaa. Se tuntuu hetkittäin hermostuttavalta, koska EI TIEDÄ, mitä tuleman pitää. EI TIEDÄ, milloin synnytys käynnistyy, vai käynnistyykö se itsestään ollenkaan. EI TIEDÄ, joutuuko odottamaan viikon vai kaksi vielä. EI TIEDÄ, pitääkö sitten lopulta leikata, käynnistää vai mitä ihmettä.

Olisi kivaa, jos TIETÄISI, että AINA se lopulta itsestään alkaa sieltä tulla. Että kohdun suu kypsyy kuin kypsyykin ja aukeaa ja sitten saa synnyttää. Esimerkiksi tänään olisi minusta oikein hyvä päivä synnyttää. Mutta ei niin mitään viitteitä ole ilmassa.

Vappu tulossa, olisi kivaa viettää vappua lapsi kainalossa.