Kyllä, me kuulumme mieheni kanssa "puolueeseen", jonka mielestä yli
yksivuotiaan kanssa on tosi paljon rennompaa elää kuin pikkuvauvan.
Tiedän, että jotkut ovat toista mieltä, koska aluksi monen vauva vain
syö ja nukkuu ja ON.
Meidän tyttäremme ei ole koskaan ollut sellainen OLEVA vauva, vaan hän
on kaivannut liikettä ja seuraa aivan ensimmäisestä
elinpäivästään saakka. Juuri nyt meillä on kylässä nelikuinen
sukulaistyttö, joka sen sijaan makoilee vain lattialla suurimman osan
hereillä olostaan. Ja viihtyy. Eli on ihan eri asia olla sellaisen
lapsen vanhempi.
Me tykätään erityisesti käsillä olevasta ajasta oman pilttimme kanssa.
Hän kävelee ja melkein juoksee, nauttii kaikkeen uuteen tutustumisesta,
riehuu pihalla hiekalla ja pusikoissa, syö pääasiassa itse, käy
potalla, syö rintaa kun huvittaa, nauraa, kommunikoi ja hapuilee
sanoja. Ja ymmärtää suurimman osan puheesta, ihan hämmästyttävän paljon.
Oloni vapautuu koko ajan, enkä enää tunne olevani niin tavattoman
kiinni lapsen tarpeissa koko ajan. Vaikka tietysti olen, ja täytyyhän
tuon ikäistä vahtia koko ajan silmä kovana. Mutta OLONI on erilainen
kuin vauvavaiheessa.
Minusta on tavattoman kivaa olla ÄITI, vaikka melkein päivittäin mietin
asioita, jotka ovat lopullisesti muuttuneet lapsen myötä. Ihan kaikkea
muutosta ei ole helppo hyväksyä vieläkään: mm. sitä, että pitää aina
katsoa lapsen perään, ei voi koskaan ajatella vain itseään. Että omiin
henk koht töihin ei ole aikaa siinä määrin kuin ennen.
Teimme tänä kesänä työnjaon miehen kanssa: joka toinen päivä toinen
meistä saa uppoutua muutamaksi tunniksi omiin hommiin toisen ollessa
lapsen kanssa. Illat ja iltapäivät vietetään sitten yhdessä. Toimii
hyvin, mutta samalla tajuaa, miten vähän aikaa on nykyään käytössä.
Pitää olla nopea ja määrätietoinen saadakseen hommat hoidettua.
Mutta elämä on joka tapauksessa nyt kivaa. Tällä kokoonpanolla aiotaan elellä hamaan tulevaisuuteen.
lauantai, 10. heinäkuu 2004
Kommentit