Nelikymppisenä äidiksi tuleva on helposti hyvin tiedostava. Lukenut. Oppinut. Arvot tiedossa. Siitä seuraa helposti JÄRISYTTÄVIÄ PAINEITA!

Eli näin sen pitäisi sitten mennä: raskautta ennen elän terveellisesti. Raskaana liikun, syön monipuolisesti, ulkoilen, en käytä tupakkaa, alkoholia, lisäaineita, kännykkää, lääkkeitä. Nukun, valmistaudun ja rauhoitun. Synnytän luomuna, kivunlievitys on aivan out! Täysimetän lastani kuusi kuukautta, sitten jatkan imetystä minimissään kaksi vuotta (WHO:n suositus). Imetysaikana noudatan kaikkia ohjeita, en syö edelleenkään tiettyjä kaloja ja muita hankalanpuoleisia ruoka-aineita, en käytä alkoholia enkä tupakkaa enkä mitään muuta kuin luomuruokaa, mieluummin kasvissellaista. Vauva ei käytä tuttia, hänellä ei ole sitteriä, ei vaunuja, vaan hän elää kantoliinassa ja sylissä, nukkuu perhepedissä. Kertakäyttövaipat ovat laiskoja varten! Kun hän saa kiinteitä ruokia, ne on aina valmistettu itse kotona luomutavarasta, mieluiten itse kasvatettuja. Sokeria lapsi näkee aikaisintaan kouluiässä, ja sitä paitsi äiti on kotona ainakin siihen asti. Telkkaria ei lapsi näe ennen kouluikää, ja lelut ovat vain puusta tehtyjä, vaatteet kierrätettyjä, puuvillaa, bambua, villaa tai silkkiä.

Joo. Kaikki edellä mainittu on ihanaa, mutta näillä eväillä ei taata lapsen ja aikuisen yhteistä onnea. Hyvä jos onni tulee, mutta uskon, että suorittaminen on pahasta, relaaminen ja rakastaminen hyvästä. Ja sitten poimii näistä sopivan valikoiman perheen parhaaksi. Eikö?