Raskaana oleminen on yhtä huolten ja tunteiden vuoristorataa. Joka päivä enemmän voi sanoa, että onpa ihanaa olla raskaana. Salaperäisellä tavalla jännittävää! Mitähän sieltä sitten joku päivä putkahtaakaan ulos...

Huolet seuraavat tietenkin mukana: en tunne sikiön liikkeitä. Netin raskauskalentereissa sanotaan, että nyt niitä pitäisi tuntea. Kävin vain reilu viikko sitten ultrassa, jossa sydän sykki ja sikiön liikkeet olivat nähtävissä, joten ei pitäisi olla mitään erityistä huolta. Vatsakaan ei kasva, ja paino on yhä alempi kuin raskauden alkaessa. Olen siitä tietenkin iloinen, mutta olisi kiva tuntea sikiön liikkeet. Ymmärrettää?

Pidän itseäni ainakin sikäli onnekkaana, että 20. raskausviikolla voin elää ulospäin kuin en olisikaan raskaana. Tissit kasvoivat silloin alussa, mutta muuten eivät vaatteet kiristä, ei ole vielä tullut raskausarpiakaan. Raskauskalenterin mukaan juuri nyt mun pitäisi lihoa erityisen kiivaasti. Saas nähdä, tapahtuuko jotain radikaalia lähiviikkoina.

Hengästyn toki helposti, mutta muuten tunnen jaksavani töissäkin hyvin. Öisin valvoskelen jonkun verran, mutta unta tekee mieli sekä illalla että aamulla. 

Kaikkihan voi vielä mennä moneen kertaan pieleen, mutta olen silti jo ruvennut miettimään synnytystä. Olen kammoksunut ajatusta kovasti, varsinkin sitä, että paikat särkyy ja seksielämä menee pipariksi. Mutta toinen näkökulma on sellainen aika primitiivinen: entä jos voisi suhtautua asiaan jotenkin intohimolla ja oman biologian kautta. Että synnytys voisi olla jokin todella alkukantainen kokemus, jossa voisi heittäytyä luonnon vietäväksi. Kipu pelottaa tietenkin, ja haluan ilman kaiken mahdollisen lievityksen. Tärkeältä tuntuu myös se, että ehtisin saada epiduraalipuudutuksen ennen kuin se on liian myöhäistä. Niin on käynyt monelle: kätilö ei ole huomannut, että kohdunsuu on avautunut jo liiaksi epiduraalia ajatellen.

No joo. Täytyy käydä läpi näitä juttuja. Ja miettiä, haluanko miehen mukaan vai en. Toisaalta olisi kiva, jos paikalla olisi kanssani joku napakka, synnyttänyt nainen, joka pitäisi puoliani. Olisiko miehestä jotain tukea?