Lapsi on vasta puolitoistavuotias, mutta kamaa on kertynyt tajuttomasti! Yritän päästä eroon vanhoista, lähtien rintapumpuista, vauvatavaroista jne. Kirppari ei taida yhden päivän aikana auttaa, ehkäpä pitää laittaa sitten loput Pelastusarmeijalle. Olen lahjoittanut kavereille suurin piirtein kaikkea, mikä on kiinnostanut heitä, mutta vieläkin on säkkikaupalla vaatteita ja oheistarvikkeita.

Lapsi ei minusta toistaiseksi ole tuntunut erityiseltä rahanmenolta, mutta silti tavaraa on kertynyt. Ostan suuren osan vaatteista kirppareilta, mutta olen myös saanut valtavasti toisten vanhoja sekä lahjoina uusia. Miten muut selviävät tästä tavaramerestä? Meillä siihen melkein hukutaan...