Tyttäremme täyttää huomenna viikon. Ajatella, että kun hänen ikänsä kymmenkertaistuu tästä päivästä, hän on sittenkin vasta kaksi kuukautta. Toista se on meillä, hänen vanhemmillaan...

Ajattelin kertovani sairaalakokemuksistani, mutta kuten niin moni on etukäteen kertonut, ne haalistuvat ihanan lapsen rinnalla. Ei se niin tärkeältä tai kamalalta enää tunnu kerrata sairaala-asioita koko ajan. Kyllä ajattelin niistäkin jossain vaiheessa paasata, mutta ensin tärkeämmät:

Lapsellani on kaunis ääni, silloinkin kun hän huutaa. Hän huutaa sellaisella taajuudella, että se ei ota hermoon samalla lailla kuin joidenkin toisten lapset. Hänellä on paljon ruskeata syntymätukkaa, persoonalliset kasvonpiirteet ja kova tahto. Hän osaa olla raivotar, mutta toisaalta on nukkunut pitkiä yöunia ja syö ahnaasti tissiä. Eli ihan tavallinen suomalainen lapsi. Ja meidän mielestä niin Erityinen ja Ainutlaatuinen.

Lapseni tuntuu heräilevän, päivitys jatkuu tuonnempana.