Viime päivät ovat olleet lapsielämän parhaita. Kuten monet ovat luvanneet, kolme ensimmäistä kuukautta ovat vaikeita, sitten alkaa jo helpottaa ja näyttää elämältä. Minä tunnen kiintyväni lapseen, suorastaan rakastuvani häneen, oikeastaan vasta nyt. Totta kai olen kokenut aiemminkin emoviettiä jne, mutta nyt tässä on mukana uusia sävyjä, pakottomuutta ja aitoa kiinnostusta meidän pikkuvauvan sielunelämään.

Autoilimme tänään kaupungilla ja sitten teimme kävelyretken/vaunuajelun Seurasaareen. Olipas mukavaa, vaikka lapsi ei paljon nukkunutkaan. Imetin yhden kaupan takahuoneessa sekä Seurasaaressa puistonpenkillä. Kotiin tultuamme oli sitten rauhallisen sänkyimetyksen vuoro. Nyt lapsi lähti vielä isänsä kanssa ulos hetkeksi, sain harvinaisen yksinäisen kotihetken. Kyllä tämä tästä!