Olipas kiva käydä eilen lapsen kanssa neuvolassa. Mitat ovat nyt 66 cm ja 6850 g. Eli pituutta on tullut vain vähän lisää kuukaudessa, painoa noin 800 g. Potra tyttö ja jäntevä. Kirjoitin edelliseen blogitekstiini itkemisestä, johon minun on vaikea tottua. Aika jännää, että osaan kyllä suhtautua viileämmin toisten lasten itkemiseen. Olen varsin cool monissa hankalissa tilanteissa muiden ihmisten kanssa. Mutta kun on kyseessä oma, ensimmäinen ja ainoa lapsi, niin kylläpä iskee epävarmuus ja varmaankin jonkinlainen virheiden pelko. Sitä haluaa omalleen parasta mahdollista hoitoa, rakkautta, hyväksyntää jne. Ja yrittää varjella lasta kaikilta mahdollisilta traumoilta. Ja kuitenkin tiedämme, että valitettavasti kaikki saavat traumoja elämänsä varrella, enemmän tai vähemmän. Ja toisaalta, ei itkeminen ole ollenkaan epänormaalia tai kiellettyä, vaan on vauvan viestintäkeino.

Mutta kasvamista äitiyteen, sitähän tämä on. Ja kun sitten joskus tunnen ehkä oppineeni tietämään, miten juuri minun lastani tulee hoitaa ja miten minun tulee kussakin tilanteessa toimia, lapsi on jo kasvanut isoksi. Että silleen. Virheiltä ei kai voi välttyä, mutta rakkautta me ainakin pystytään lapsellemme antamaan.

Olen kiinnostunut saamaan tietoa äiti-vauva -jumpista Helsingissä. Onko kenelläkään tietoa? Kantsiiko edes kokeilla? Mulla on hirveä hinku liikuntaan, johonkin suht rauhalliseen, kuten pilatekseen tai johonkin venyttelyyn tms.