41 + 5

Kävimme tänään yliaikaisuustutkimuksissa. Kaikki näyttää olevan kunnossa, ja kone mittasi jonkin supistuksenkin. Minä tuskin tunsin sitä, mutta kätilö ihaili sitä, että "oi oi nyt tuli hieno supistus". Hohhoijaa, ei mitään merkkejä synnytyksen luonnollisesta käynnistymisestä edelleenkään. Torstaiksi varattiin uusi aika tutkimuksiin, en ollut vielä halukas käynnistykseen. Lääkäri sanoi, että viimeistään perjantaina kyllä sitten käynnistetään. Eivät kuulemma viikonloppuisin käynnistele. 

Aika turhauttava keikka sairaalassa se oli. Käytiin saunomassakin, joinpa ihan siiderinkin. Ei vaikutuksia. Synnytyksen käynnistäminen ällöttää ajatuksena, sillä lääkäri tietenkin mainitsi siihen sisältyvät kasvavat riskit imukupin tarpeeseen. Ja jos imukuppia pitää käyttää, niin silloinhan tehdään se mun niin kammoama välilihan leikkauskin. EI KIITOS!

Nyt myönnän, että tämä ihan loppuvaiheen raskaus tuntuu pitkältä ajalta. Kysymys ei ole huonosta olosta tai tekemisen puutteesta, vaan epävarmuuden tunteesta: unohtuu, että elävää ihmistä tässä odotetaan tulevaksi.