Mentiin perheen kanssa yhden firman tupaantuliaisiin pari päivää sitten. Toimitusjohtaja oli kutsunut myös tyttäremme, joten ilman muuta sekaan vaan, koko jengillä. Oli mielenkiintoista huomata, miten muut vieraat jakautuivat kahtia: niihin, joiden ilme kirkastui ilosta ja ihastuksesta lapsen nähtyään sekä niihin, jotka alkoivat silmin nähden kärsiä, kun huomasivat lapsen häiritsemässä heidän aikuista juhlintaansa.

Suomessa lapsiystävällisyys on sitä, että lapsille on leikkipuistoja ja hyviä lastentarvikkeita. Ihmiset eivät aina ole niin ystävällisiä lapsille tai lapsiperheille. Ulkomailla lastamme vastaantulevat tuntemattomat ihastelivat tavan takaa lastamme, täällä aika harva ottaa kontaktia, vaikka tyttö höpöttelee vieraille ihmisille esim. ratikoissa. Sen sijaan eräänä päivänä ratikassa vanhemman puoleinen nainen hätisti minut pois inva-vanhuspaikalta, vaikka tilaa oli yllin kyllin ja minä vaunujen kanssa liikenteessä.

Monissa tilanteissa kyläkutsu koskee ainakin rivien välissä vain aikuisia. Ihan ok, mutta me halutaan olla mahdollisimman paljon yhdessä tyttären kanssa liikenteessä. Haluamme myös, että meidän tuttavamme ja ystävämme tutustuvat pikkuiseen ja hän saa turvallisia aikuiskontakteja.

On tietenkin paikkoja, joihin emme lastamme raahaa, kuten savuiset yökerhot (ei niitä edes enää ole emmekä niissä itsekään käy) sekä yleisöltä hiljaisuutta vaativat konsertit ja vastaavat tapahtumat. Emmekä raahaa lasta mielellämme minnekään iltamyöhällä. Haluamme pitää kiinni nukkumaanmenoajoista, ja niin haluaa lapsikin.

Muuten olen sitä mieltä, että lapsen paras paikka on vanhempien lähellä.

Ja lopuksi:  kiva kiva, että laiskuudestani huolimatta joku vielä lukee näitä sivuja!