Kaksikuukautinen vauvani on päivä päivältä suloisempi, vaikka luulin,
että erityisen suloisia ovat oikein pienet ja oikein vastasyntyneet. On
helpottavaa huomata, että opin rakastamaan omaani joka päivä
erityisesti ja lisää.
Ahdistuskohtauksia tulee yhä, mitä erilaisimmista asioista. Uskon, että
hormonit heiluttavat naista, vaikka välillä sekin pääsee unohtumaan.
Meille on löytynyt jo jonkunlaista rytmiä yöhön ja päivään. Mitään
ylivaikeita öitä ei ole ollut, ja viime päivinä vauva on nukkunut myös
pitkät päiväunet. Niitä pitää tosin auttaa sitkeällä mukanalepäämisellä
ja imettämisellä.
Meidän beibi ei vieläkään huoli tuttia, mutta käyttää mielestäni
tissiäni tuttinaan. Ei hyvä, varsinkaan tissien kannalta. Kutittaa ja
tulehdusvaara tiedossa, kun välillä on pakko vähän raapiakin.
Miehen kanssa ollaan vuorotellen kiukkuisia, mutta rakkauttakin on
enemmän ilmassa kuin etukäteen pelkäsin. Kaikissa oppaissa luvataan,
että ekat kolme kuukautta vauvan kanssa on parisuhteelle pahinta aikaa.
Kyllä meillä on ollut paljon herkkää ja romanttistakin, joskin myös
pahantuulen puuskia, kun omia asioita ei tahdo päästä hoitamaan niin
kuin haluaisi. Tai kun toinen pyytää jotain toiselta väsyneeltä...
Kunpa entisaikojen yhteisöllisyys vielä kukoistaisi, ja hoitoapua olisi
tarjolla enemmän. Olisi kivaa, kun mummut ja sukulaiset hoivaisivat
kilvan.
maanantai, 2. heinäkuu 2007
Kommentit