Ihanaa, pääsin eilen neuvolaan tarkistuttamaan sydänäänet. Sieltä ne kuuluivat, ja itkuhan multa pääsi. Mikä helpotus, että tällä kertaa "intuitio" tai huoli/pelko oli väärässä. Olen siis edelleen raskaana, ja kaiken järjen/tutkinnan perusteella sikiö voi hyvin ja liikkuu vimmatusti. Tosin en itse sitä tunnista. Ehkäpä lähiviikkoina alkaa jotain tuntua.

Raskausoireiden häviäminen on varmasti yksi syy huolestumiseeni. Viime viikolla tuntui, etteivät rinnatkaan enää arista. Etominen loppui, eikä enää edes väsyttänyt. Nyt oloni on aika kiva: kyllä mun rinnat on piukeena sentään, mutta olo on normaali, hyvä ja mieli iloinen.´

Mies on yhtä outo kuin tähänkin asti. Tänä aamuna alkoi vähän rasittaa, kun se vaan voi huonosti. Hitto vieköön, keskittyisi johonkin muuhun kuin oman napansa tuijottamiseen. Meille tulee tätä menoa lapsi, minä olen raskaana ja tarvitsisin jonkinlaista tukea. Äijä vaan jurottaa ja minä yritän piristää. Ehkä se kohta ilmoittaa häipyvänsä kuvioista tai jotain. Tuli sellanen olo, että ihan sama. Kunhan mun ei tarvi keskittyä hänen huonovointisuuteensa enää. Kun ei musta selvästikään ole mitään apua, tulee vain itselle paska olo.

Tästä eteenpäin aion olla raskaana, ihan iloisesti. Ainakin hetkittäin.