Olen ensimmäistä kertaa erossa lapsestani kaksi yötä peräkkäin. Eilen lähtiessäni reissuun teki kipeää hyvästellä. Tuntui todella pahalta.

Huomenna näemme taas, mutta ikävä on kova. Olen ihan varma siitä, että lapsi pärjää hyvin, onhan hän isänsä seurassa tämän ajan.

Halusin tätä "irtiottoa" kovasti. Olen pitkään jo kaivannut omaa hetkeäni, jolloin saisin olla ihan yksin edes yhden päivän ajan. Nyt se sitten järjestyi, ja yritän kerätä voimia.

Lapsen kanssa eläminen on upeaa ja miehen kanssa myös. Mutta kyllä minä äiti-ihminen tarvitsen omaa tilaa myös.