Lapsi nukkuu kantoliinassa rinnallani, mulla on mukava olo. Näitä hetkiä ja tällaisia päiviä tarvitaan, jotta huutokonsertin aikana voi luottaa asioiden menevän taas rauhallisempaan suuntaan. Olemme vuorotellen mieheni kanssa aika kypsiä lapsen huutoon. Se käy sekä sydämelle että hermoon, pakko tunnustaa.

Mutta tänään ja eilen illalla olen keksinyt taas uusia keinoja käsitellä lasta. Imetys.fi -sivustoilla kannustettiin tarjoamaan rintaa oikeastaan joka vaivaan, ja viime yönä se tehosikin vatsavaivaiseen ja tunnin rääkyneeseen lapseen, vaikka, huuto oli alkanut juuri rinnalta, kun tissi ei millään maistunut. Eli huudattaa ei kannata turhaan, aina voi palata rinnan kautta uusiin tyynnytysyrityksiin.

Tytön vatsavaivat vaikuttivat eilen erityisen pahoilta, joten päätimme jättää D-vitamiinin ainakin tältä ja ehkä parilta seuraavalta päivältä väliin. Pierujumppaakin on suositeltu, yritän sitäkin harrastaa vaipanvaihdon yhteydessä. Ja röyhtäyttää lasta kesken syötön. Ja vaikka mitä.

Mutta pikku hiljaa oma oloni tuntuu parantuvan, ja kiinnyn enemmän lapseen. Alkaa löytyä uskoa siihen "vauvantuoksuiseen" ihanaan elämään, josta niin moni puhuu.

Tänään kävin jälkitarkastuksessa ja kaikki näyttää olevan hyvin. Keisarileikkauksen jälkeinen elämä alkaa näyttää ihan kivalta: voin jo nostella lasta ja vaunujakin, haava on siisti ja parantunut, ympäröivät alueet arkoja, mutteivät enää kipeitä. Seksiä kokeilimme jo pari viikkoa sitten, ensin ei tuntunut hyvältä, toisella kerralla onnistui vaikka vähän oli arat paikat, nyt luulisin homman jo hoituvan. Kunhan tässä keritään ja jaksetaan...