Riitely taisi tehdä ihan hyvää, koska loppuviikko on eletty sovussa. Ja mies on osoittanut pieniä helliä elkeitä, joita hän ei pitkään aikaan ole näyttänyt.

Me molemmat pelätään riitelemistä. Minä siksi, että menen niin nopeasti siihen ääripääelämään, eli olen joka kerta tunteiden kuumentuessa tarpeeksi lähdössä pois koko parisuhteesta. Se on tosi typerä tapa, mutta olen sen lähtemisotteen jostain imenyt itseeni jo varhain. Sillä hetkellä eroaminen tuntuu ainoalta ratkaisulta ongelmaan. Ja kun tilanne tarkastelee vaikkapa seuraavana päivänä, ei voi kuin ihmetellä, miten "pienistä" asioista sitä voi olla valmista heittämään kaiken pois. Ihan pimeetä.

Onneksi en sano ääneen sitä mitä ajattelen tuollaisella hetkellä. En toki uhittele erolla, se vain TUNTUU minusta siltä. Olen helposti näköalaton ja annan ikään kuin periksi: ei tästä mitään tule.

Meidän pieni rakas tyttäremme voi hyvin, vaikka on taas ollut parina päivänä itkuinen. Epäilen, että kolmas hammas on tuloillaan, elleivät korvat sitten ala vaivata. Hän on hyvin räkäinen, mutta imen kyllä nenästä räkää monta kertaa päivässä, ettei korvatulehdus saisi valtaa. Saas nähdä.

Valmistaudumme suureen yritykseen: viikon kuluttua alamme yövieroittaa häntä. Syynä oma väsyminen yöheräilyyn. Tavoitteena on, että vauva kykenisi olemaan ilman imetystä iltakahdeksasta aamukuuteen. Vielä parempi olisi, jos hän nukkuisi seitsemään, mutta ei kannata toivoa liikoja. Hän herää joka aamu viimeistään kuudelta, ja tosi tosi harvoin nukahtaa enää vartiksi sen jälkeen, saatuaan maitoa.

Tällä hetkellä hän syö vähintään kerran yön aikana, usein kaksi kolmekin. Viime yönä hän söi neljältä ja sitten taas kuudelta. Minä heräsin neljältä enkä enää nukkunut ennen kuin seitsemältä isänsä otti hänet toiseen huoneeseen leikkimään ja minä kävin vielä maate. Nukuin viime yönä siis neljä ja puoli tuntia. Ei ihan riitä. Onneksi aamulla sain vielä unen päästä kiinni.