Nousin ylös sängystä pyörimästä. Kun ei kerran uni tule, niin ollaan sitten hereillä. Edessä on kuitenkin pitkä työpäivä ja iltapäivällä varmaan väsyttää...

Mielialani vaihtelevat kovasti, ja välillä olen täynnä huolta, sitten vihaa, sitten orpoa oloa. Asiat liittyvät erityisesti työhön ja työpaikan todella kylmään suhtautumiseen raskaana olevia kohtaan. Mua ahdistaa sellainen vääryys. Mutta minkäs teet, kun laillisuuden rajoissa liikutaan, kai. Vihani on välillä sitä luokkaa, että voisin oikeasti lyödä muutamaa miespuolista pomoa, mielellään niin, että sattuu.

Töissä on kuitenkin välillä tavattoman antoisaa ja haastavaa. Kulunut työpäiväni oli sellainen, ja nautin joka hetkestä siihen saakka, kun illan tullen alkoi maha painaa ja väsyinkin. Kuuden jälkeen illalla alkaa tuntua, että olisi syytä välillä lepuuttaakin.

Raskaus tekee ihmisestä erilaisen. Turvallisuuden tunteen haku korostuu, jonkinlainen sisäänpäin kääntyminen tapahtuu kuin huomaamatta. Minusta on myös tullut hajamielisempi ja tyhmempi kuin ennen. Eikös sitä sanota, että raskaus ihan oikeastikin tyhmistää hiukan. Tarkoitus lienee kääntyä kohti vastasyntyneen lapsen maailmaa.

Osaankohan minä, jaksankohan minä, olenko motivoitunut, siis hoitamaan lastani hyvin ja pitkäjännitteisesti.