Heräsin aamuyöllä siihen, että olin ihan varma sikiön kuolleen kohtuuni. Yritin vakuutella itselleni, että se on vain pelkoa, mutta ei mennyt jakeluun. Aamulla asia tuntui toiselta. En ole heti laukkaamassa ultraan tarkistamaan asiaa, vaikka mieli tekisi.

Markkinoille on tullut joku kotiultralaite, jota kuulemma käytetään juuri siksi, että voitaisiin rauhoittaa levotonta mieltä... lääkärit eivät taida olla kovin vakuuttuneita sen tarpeellisuudesta, mutta minä ymmärrän, että varsinkin keskenmenon kokeneet ihmiset ovat hieman hysteerisiä asiasta.

Kunpa saisin mielen päälle jotain muutakin ajateltavaa kuin tämän raskaana olemisen. Tuntuu, että se dominoi ajatuksiani ihan turhaan. Enhän voi tehdä juuri nyt mitään muuta kuin elää ja odottaa, että asiat edistyvät.

Ja toivoa, että voisin vilpittömästi iloita tilastani. Ja ajatella, että Meille tulee lapsi.