41 + 4

Supistuksia, heikkoja, on tullut tänään ja eilen. Ei näillä oireilla lasta vielä synnytetä.

Mieli on silti hyvä. Vappumunkit ovat tekeillä, simaakin jo on valmiina. KIITOS jälleen kommenteista edelliseen kirjoitukseen. Olen myös vakuuttunut siitä, että mahaa tulee ikävä. On jo ollutkin haikea olo etukäteen. Mutta levottomia jalkoja ja jalkasärkyjä ei tule ikävä. Viime yö meni valvoessa ja hermoillessa. Kun ei tule sellaisia oireita, jotka auttaisivat lasta syntymään, vaan pelkkiä särkyjä, jotka pitävät minut hereillä ja hermona. Aamulla vasta löysin Panadolia ja otin pari saman tien. Helpotti hiukan. Yöt jännittävät, koska uni on niin heikkoa. Tämä oire ei siis ole vain loppuraskaudessa, vaan olen kärsinyt siitä joulukuun alusta saakka. Päivällä nukkumista suositeltiin neuvolassa, mutta jos saan joskus päivällä unen päästä kiinni, niin sillä on tapana kostautua yöllä....

Valitukset sikseen. Elämä on hienoa, jos vain saamme elävän lapsen lähiaikoina meidän perheeseen. Kantoliinakin on nyt ostettu, turhan kallis, mutta on se ihan hyvän tuntuinen. Tänään harjoittelin sitomaan sen ympärilleni, ei mahdotonta ollenkaan. Tässä odotuksen kestäessä asiat alkavat todellakin valmistua. Mitä nyt tyynyliinat on ompelematta vielä, ne on vasta leikattu. Hankittiin myös säilytyslaatikosto vaipoille ja muulle hoitokamalle hoitoalustan alapuolelle sijoitettavaksi. Kaikenlaista tuunattavaa vanhaa tavaraa riittää, mieli pysyy puuhastelevana, kun ei mieti pelkkiä synnytysoireita tai niiden puuttumisia.

Synnytyksen käynnistämiseksi emme ole varsinaisesti tehneet toimenpiteitä. Seksiä joo on harrastettu, saunassa kävin viikko sitten (kotona ei ole), siivoillut olen ja puuhastellut. Huomenna menemme yliaikaisuustutkimuksiin, jos ei sitä ennen vieläkään mitään tapahdu. Ei siltä vaikuta.

Aloitimme tänään lapsen oman kansion tekemisen. Sen on tarkoitus olla hänelle henkilökohtaisesti omistettu kansio, jossa jaamme ajatuksia hänestä ennen ja jälkeen syntymän. Ultrakuvilla se aloitettiin. Ajatuksena on, että kansio EI ole sukulaisten ja tuttavien selailukirja, vaan kansio, jota lapsemme voi tutkia isonakin. Sieltä hän voi yhä uudestaan nähdä, että häntä on ajateltu ja rakastettu, odotettu ja ihmetelty.  Eikös meillä kaikilla ole aikuisena erinäisiä traumoja, jotka ovat johtuvinaan siitä, ettei meitä lapsena tarpeeksi huomioitu, rakastettu jne. Ja tarvitsemme vakuutteluja siitä, että olemme tärkeitä ja haluttuja.