No niin, arki on koittanut. Eilen jo menin kyynelsilmin nukkumaan, miehen kanssa käytyjen ankeiden keskustelujen vuoksi. Hän käyttäytyy kuin murrosikäinen, tempoilee mukavan läheisyyden ja irtiottotarpeen välillä. Mua rasittaa ihan kybällä. Tekis mieli vetää sitä turpaan ja kunnolla.

Isänpäivälahja sai hänet sanattomaksi. En tiedä, löytääkö hän oikeasti kiinnostusta opetella soittamaan, mutta ainakin tuntui jollakin tasolla iloitsevan.